|
Näytä edellinen aihe :: Näytä seuraava aihe |
|
| Kirjoittaja |
Viesti |
|
aprile
Liittynyt: 07 Maa 2010 Viestejä: 2
|
Lähetetty: Su Maa 07, 2010 5:43 pm Viestin aihe: Kaunotar ja hirviö |
|
|
Hyvät kanssaihmiset,
pyydän nöyrimmästi apuanne. En tiedä mitä tehdä. Tiedän vain, etten voi jatkaa elämistä näin.
Olen n. 30-vuotias, korkeakoulutettu, jokseenkin yksinäinen, yleensä ottaen fiksu, lahjakas, pääosin huomaavainenkin. Lienee monta samantyylistä kuin minä. Ja sitten taas toisaalta olen välillä ihan hirveä.
Ongelmani on, etten osaa valita oikeaa tietä. Elän parisuhteessa, jonka ongelmana on, että sekä minä että kumppanini olemme kärsineet masennuksesta, uupumuksestakin. Mutta ennen kaikkea ongelma on kumppanini liiallinen alkoholinkäyttö. Olemme olleet monta vuotta yhdessä ja selvinneet paljosta. Meillä on paljon yhteistä ja olemme antaneet toisillemme monta heikkoa hetkeä anteeksi, siis molemmin puolin. Viimein ovat asiat alkaneet muuttua. Mutta minä olen uupunut odottamisesta, jota on kestänyt liian kauan. (Se on oma valintani, mutta kuitenkin. Kaikkea tuskaa en ole kuitenkaan valinnut.) Olemme kärsineet työelämän raastavasta epävarmuudesta, ja siitä että unelmat tuntuvat saavuttamattomilta. Kun masennus vie maahan, eikä tukiverkko riitä. Näin tiivistetysti sanottuna.
En osaa käsitellä tunteitani kaikesta koetusta ja elettävästä, vaikka olen yrittänyt, ja hakenut apua kerran jos toisenkin, yksin ja yhdessä. Jotenkin, vuosia jatkunut juomisen hallitsevuus elämässäni, yhdistettynä siihen että pitäisi antaa kaikkensa töissä, tukiverkon kaukaisuus, en vain kestä sitä, kaikkea. Ovat asiat muuttuneetkin. Kumppanini tietää että hänen täytyy muuttua osaltaan. Ja minä tiedän, että minun täytyy muuttua, vielä enemmän kuin olen muuttunut.
Nimittäin, vaikka kuusi päivää viikosta pystyisin selviytymään ja pitämäänkin elämästä, tai edes kestämään arkea vaihtelevana - seitsemäntenä murrun. Kerta toisensa jälkeen esitän ”avunhuutoni” kumppanille, tuon esille jotain, minkä haluaisin olevan toisin. Siitä alkaa riita, jonka aikana muutun kuin vihan jumalattareksi. Raivoan, vaikka oikeasti olen mielettömän surullinen. Ja koko ajan tiedän, että emme tästä voi noin vain muuttua mihinkään. Kumppanini on mitä on, eikä hän pahalla ryve omissa ongelmissaan, ja tekee kyllä niille koko ajan jotakin, vähän kerrallaan.
En tiedä onko kamelin selkää, joka voi katketa. Mutta minä en vaan näytä sietävän pääni sisältöä, tai sydämen. Takana ovat vuodet, jolloin olen antanut työn viedä kaikki voimani, vuodet jolloin välttelen kertomasta ihmisille, miksi emme nyt voikaan tulla käymään, vuodet, jolloin luulen juomisen johtuvan minusta, vuodet jolloin kumppanini ei ”näe” minua. Ja hetket, jolloin rukoilen, että en tekisi itselleni mitään peruuttamatonta. Mustat vuodet.
Olen voimakkaampi kuin ennen, optimistisempi, mutta en ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä.
Milloin on aika erota? Miten kauan yrittämisessä on järkeä?
Kumppanini kanssa minulla on perhe, jossa olemme paitsi rakastavaisia, myös parhaita ystäviä.
Tiedän, että tämän ikäisenä, ja tällä luonteella ja historialla varustettuna minun on vaikeaa löytää oikeaa rakkautta uudelleen.
Kysyn, onko kukaan muu kuten minä? Onko kellään mitään samantyylistä? Olenko vain ”hullu”, jonka pitäisi erota; ymmärtääkö kukaan, voiko olla muitakin sävyjä? Miten oikein voi käsitellä kaikkia niitä tunteita joita on ”varastossa”? Ja olla samaan aikaan kypsä aikuinen. Niin, tiedän kyllä että ammattilaisen keskusteluapu on tärkeää. Mutta en ole vielä löytänyt sopivaa auttajaa. Jotenkin pitäisi pystyä itse parempaan, samalla kun etsin apua muualta.
En osaa erota, enkä olla yhdessä.
Kiitos jos jaksoit lukea tämän!
En oleta kenenkään ratkaisevan ongelmiani. Kaipaan vaan kommentteja, ajatuksia.
Kiitos vielä enemmän, jos jaksat vastata tähän, ja kiitos erityisesti, jos voit olla tuomitsematta tai lytistämättä. |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
vallu
Liittynyt: 03 Hei 2007 Viestejä: 158
|
Lähetetty: Ma Maa 08, 2010 9:58 pm Viestin aihe: kaunotar tai hirviö |
|
|
heippa!
en voi olla kirjoittamatta sillä näen todella henkilön silmissäni joka kiertää
härjänpyllyä etkä näe missä kohtaa hypätään kyytistä,kai sinä ymmärät
ihnisellä omat rajotteet mitä hän jaksaa,ja sinun kohdalla kaikki on ylitetty
1000 kertaisesti et ole mikään hirviö vaan kaunis nainen joka on menettänyt oman minänsä et tiedä mikä oikein tai väärin,ja vain sen tähden että rakastat väärää henkilöä joka on vaihtanut sinut viina pulloon!
että nyt herätys et milloinkaa saa tätä miestä sille tasolle että hän näkee
todellisen itsensä yhtenä kokonaisena ongelmana vaan alkohoolin käyttäjä elää omaa elämäänsä omissa unelmissa omissa päätöksissä usein nämä henkilöt ovat muutenkin erittäin vaikeita luontelta he eivä koe esim:miloinkaan että he on tehnyt mitään vääryttä esim:alistamalla sinua melkein kymmenen vuotta tyhjillä lupauksilla!eikö sinusta ole tyhjästä liian kallis hinta sillä elämä on lyhyt,ja siitä ei saa repriisiä ymmärrät varmaan,että sinulla ei ole muuta vaihto ehtoa kuin 100%ero,ja heti et pysty mitään muutamaan hänessä sillä hänellä on sammumaton jano,johon olet sinä aivan syytön juoppo juo jos on surua jos on ilon aihetta,siis olet aivan syytön etkä voi ajatella miten hänelle käy eron jälkeen sillä hän elä omaa elämäänsä eres siihen rekoimatta!
nyt herätys sinun täytyy vain ajatella itseäsi "myös lapsiasi jo niitä on"
ja miten lähteä liikeelle niin se vain tetävä päätös että nyt se on loppu,ja
samalla uuden elämän alku!
asunto ongelma on ehkä vaikein mutta koti kuntasi on velvollinen hoitamaan asunnon,jos selvität sinun elämäsi olosuhteet,ja myös yritä
saada sairas lomaa vähintään 1kuukausi tämän eron aikana jolloin sinä saat aikaa,ja vähän etäisyttä tähän kaikkeen niin sinä näet vasta että oli
yksi ainoa mandollisuus tälläi säästä lopun elämääsi uudelle suhteelle,ja
paremalle tulevaisudelle!
olen täällä avuksesi jos tunet luottamusta myös käytännön asioissa voin olla avuksi vaikka olenkin tuhansien kilometrien päässä!jään rukoilemaan
joka ilta puolestasi,ja muista et ole yksin pirän sinut mielessäni!!!!!!
helsnig!vallu |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
simppa
Liittynyt: 10 Lok 2007 Viestejä: 14
|
Lähetetty: Pe Maa 12, 2010 4:08 pm Viestin aihe: kaunotar tai hirviö |
|
|
kuuleppa tyttö!
laitan muutaman esimerkin ihmis mielestä,ja järjestä keroppa mistä on kysymys ihminen joka on veretty ärimilleen,niin toimii näin esm:tulipaossa
on täpahtunut monta kertaa näin,kun on mennyt määrätyn rajan yli inhimillisyys,niin hekilöt eivä halua eikä osaja ulos vaikka pääsisivät vapaasti ihan vaurioitta sitten henkilöt jotkaa paleltuu löydetään usein alasti ja he on itse risuneet vapaaehtoisesti edelleen on naisia jotka elävät
kymmenet vuodet perhe väkivallan kohteina eivätkä halua pois tälläisestä suhteesta,siis mistä on kysymys kysymys on siitä että on alistettu,ja alistunut sellaselle tasolle että minun syytä kaikki olen niin huono etten pärjää päivääkään ilman tätä henkilöä on siis menettänyt ihan oman itsensä,ja uskomalla jäleen tämän äijän katumukseen ettei enää toistu,ja seurava kerta on seuraavana päivänä kirjoitat että olet lukenut henikilö
miksi et ota asioja omaan harkintaa,ja suunittele elämäsi niin kuin sinä itse haluat sinun itse pitää olla aktivii tietämään mitä sinä haluat elämältä,ja tekemällä ratkaisut sitä mukaa ihan turhaan kuljet kallonkutistjalla yhtä tyhjän kanssa heillä ei ole ratkaisua sinulle vaan se sinulla itsellään,ja miten kaikki nekatiiviinen kaikki lupaukset jotka on jääneet unholaan käänät ne positiiviseksi,ja miten näin että vaihdat välittömästi omaan asuntoon jolloin saat välimatkaa kaikkeen!toivon että ei ole käynyt sinulle jo näin kuin näissä muutamissa esmerikeissä!
sinun on vain ajateltava vain itseäsi eikä ketään muuta,sillä olet ollut koko
tämä melkein kymmene vuotta vain hänen ehdoilla olet aivan vain ilmaa
hänelle eikö jo nämä vuodet piisaa olet aina ollut toissijainen hänelle,ja nyt tämä vuosien alkohoolin väärin käyttö,josta johtuu kokonaan sinun masenus+paha olo etkö todella halua astua ulos "palavasta talosta"
sillä parhaas tapauksessa kun hän jää yksin niin voi herätä näkemää mitä
hä on menettänyt,ja laittaa pullot kiinni!
sitten mitä tulee rakkauteen olet 30 vuotias on varmasti sinulle varttu tässä elämässä sinulle tosi rakkaus joka jakaa sinunkanssa sama arvot,sillä sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin aukaista silmät tulevaisuudelle sinun lähi ympäristössä on esim:tumma 180cm mies joka
tietää sinun murheet ,ja on valmis astumaan sinun kanssa yhteiseen tulevaisuuteen!
koita saada selvää kirjoituksesta olen todella huolissani sillä sinulla on elämä alussa vaikka sinusta tuntuu ettäse lopussa jään myös rukoilemaan!
terveisin eräs 70 kymppinen äijä! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
vallu
Liittynyt: 03 Hei 2007 Viestejä: 158
|
Lähetetty: Su Maa 14, 2010 12:42 pm Viestin aihe: kaunotar tai hirviö |
|
|
heippa!
olen huolissan aidosti,sillä et ole antanut mitään elonmerkkiä itsestäsi,varmasti auttaisi setviä näitä asioja ulkopuolisen kanssa,etkä saa
alistua tähän olotilaan vaan sinun on herättävä näkemään tosiasiat,ja tekemään päätökset sitä mukaa sillä sinun elämäsi on vasta alussa,ja ei ole aikaa hukattavan täläiseen sillä tulet varmaan tulemaan toimeen,ja myös todellinen rakkaus orottaa sinua tulevaisuudessa,jos olet valmis luopumaan,ja unohtamaam menneisyyden!
laita joku merkki että tiedän että olt hengissä!
vallu! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
aprile
Liittynyt: 07 Maa 2010 Viestejä: 2
|
Lähetetty: Pe Huh 30, 2010 10:04 pm Viestin aihe: Miten menikään satu kaunottaresta ja hirviöstä... |
|
|
Kiitän saamistani vastauksista.
Olen hengissä kyllä, ja kiitos myös siitä että joku siitä on ollut huolissaan.
Tilanne ei ole enää niin onneton kuin voisi olettaa.
Toisin kuin huolehtivaiset vastaajat ovat miettineet, tämä tapaus ei ole nyt ollut aivan kuten olettaisi. Se miksi kirjoitin tänne aiemmin, johtui suuresta toiveesta kuulla joltakin toinen näkökulma. En ole koskaan tarvinnut ketään miestäni haukkumaan, tarkoitti sillä kuka tahansa mitä tahansa. Olen kaivannut kuulla, mitä kaksi-kolmikymppiset miehet ajattelevat, tai naisetkin. Samassa tilanteessa olevat. Mutta enää en tarvitse, olen saanut apua, ja uskon kyllä selviäväni. En usko että tämä tapauksemme käy miksikään yleiseksi esimerkiksi. Mutta halusin vielä palata kertomaan, että tulevaisuus on nyt valoisampi, aivan uudella tavalla.
On totta että jaksoin liian kauan. En kuitenkaan kymmentä vuotta. Eikä meillä ole lapsia, sillä olemme olleet tarpeeksi fiksuja ollaksemme hankkimatta niitä ennen kuin olemme selvittäneet omat vaikeutemme.
Jokainen on yksilö, ja jokaisen ongelman takana on ihminen. Kun simpukan sisälle joutuu kivensiru, siitä voi kehittyä helmi.
Toivotan kaikille eheyttävää kevättä! |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
simppa
Liittynyt: 10 Lok 2007 Viestejä: 14
|
Lähetetty: Ma Tou 10, 2010 11:04 am Viestin aihe: miten menikään |
|
|
heippa!
estin nöyrimmästi anteeksi sillä ei ole ollut meiniki haukkua ketään,mutta kirjoitin faktaa miten inhimillinen ihminen toimii!samalla omasta kokemuksessta omista pettymyksistä omasta elämästä 35vuotta elämää
elttyä vierellä alkohoilisoitunut avio vaimo minun kohdalla minäkin luulin
nuorena että minä rakastan hänet ehjäksi ihmiseksi mutta toisin kävi minun kohdalla tiedän miltä tuntuu kun suunnitelee jotain hauskaa perheelle kovan viikon päälle,kun on perjantai niin jo samuu 20-21 aikaan
ensimmäisen kerran,ja minun oli syy koska olin "tröögböölä"ei minun kanssa voinut elää toisin tiedän miltä tuntuu kun täysin jää yksin kaiken vastuun kanssa perheestä huussollista taloudesta kaikesta"ja miltä tuntuu
100%laiminlyönti siis monen vuoden periureja pisimpiä on ollut 3vuotta joka ilta töitten päälle makkuri,ja sitten aamulla virka autolla töihin,siis hän ei ole alkohoolisti,kun joka päivä käy töissä!mutta minulla on ollut hänen lapsensa jotka heti adoptoin pienenä säästin ainakin 3elämää,mutta
menetin omani! nyt olen vanha eläkeläis äijjä jos olisin tiennyt elämäni etu käteen en olisi toiminut näin!
tietenkin toivon sinulle parhainta elämän jatkoa,ja jään rukoilemaan sillä
minun uskoni jumalaan on pitänyt minut kasassa! sinulle aurinkoisia päiviä! titenkää ei sinun kohdalla tarvitse elämä jakauta
näi!
helsnig!simppa |
|
| Takaisin alkuun |
|
 |
|
|
|
Et voi kirjoittaa uusia viestejä tässä foorumissa Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa Et voi muokata viestejäsi tässä foorumissa Et voi poistaa viestejäsi tässä foorumissa Et voi äänestää tässä foorumissa
|
|
|